Passionpavlovat




Täydellisen raikkaat ja makeat pienet passionpavlovat hurmaavat jokaisen vieraan.


Ainekset:    

Marengit:    
4 valkuaista
      2 1/2 dl sokeria
                      1/2 rkl maissitärkkelystä   
              1 tl valkoviinietikkaa 

   Passiontäyte:
     1 1/2 dl sokeria
                 1 rkl maissitärkkelystä 
  1 1/2 dl vettä
  2 keltuaista  
              3 passionhedelmää 
  1 rkl voita     

   Kookostäyte:
               200 g kookoskermaa
   1/2 rkl sokeria
                & säilöttyjä persikoita 

Valmistus:   


  • Vatkaa valkuaiset kevyeksi vaahdoksi. Lisää sokerista noin puolet samalla vatkaten. Sekoita maissitärkkelys lopun sokerin kanssa ja lisää valkuaisvaahtoon. Lisää joukkoon myös etikka ja jatka vatkaamista vielä noin viisi minuuttia, kunnes vaahto on kiiltävää ja jämäkkää. 
  • Pursota tai lusikoi marengista pieniä pohjia leivinpaperin päälle uunipellille. Jätä pohjat keskeltä hieman koveriksi, jotta täyttelle jää tilaa.
  • Paista marengit uunin alatasolla 125 asteessa 1h 15 minuuttia. Sammuta uuni ja anna jäähtyä uunin sisällä.
  • Valmista seuraavaksi passiontäyte. Sekoita maissitärkkelys, sokeri ja vesi kattilassa. Vatkaa keltuaisia kevyesti ja lisää ne kattilaan. Siivilöi passionhedelmistä mehu ja lisää se muiden aineiden joukkoon.
  • Kuumenna seosta samalla sekoittaen, kunnes se alkaa paksuuntua. Lisää voi ja laita sivuun jäähtymään. 
  • Vatkaa kylmä kookoskerma ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lusikoi jäähtyneiden marenkien päälle kookoskermaa ja passiontäytettä. Lisää koristeeksi muutama persikanpala.




~Anniina

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit